MARKKU RASKI

Ensi askeleensa musiikin tekemiseen Markku otti 1986, jolloin kesätöissä ansaitsemillaan rahoilla hankki viisaasti ensimmäisen syntikkansa. Ensimmäiset vuodet 80-luvun lopulla menivät pitkälti soittotaidon opiskelussa ja meriittejä haettiin lähinnä kaveripiireistä ja koulun bileistä.

Historian lehti kääntyi ensimmäisen kerran 90- luvun alussa, kun Tapani Ripatti soitteli Markun ja Merjan tuotoksia omassa radio-ohjelmassaan. Pian sen jälkeen Kari ”Kaippa” Kaivola otti yhteyttä ehdottaen yhteistyötä, joka sitten tuottikin Markun uran ehkä tärkeimmät saavutukset. Ensimmäinen biisi-julkaisu tapahtui 1994 Feon kokoelmalla, Technorama - Project @.

Vauhti kiihtyi seuraavana vuonna, jolloin Markku solmi siskonsa kanssa levytyssopimuksen Blue Bubble levymerkin kanssa. Rama – Crying Out julkaistiin ensimmäisenä kokoelmalevyllä Energy Dance, jota seurasi suurin hitti Light my fire seuraavana vuonna. Sinkku kapusi Suomen virallisen diskolistan ykköseksi huhti- ja toukokuussa 1996.

Samoihin aikoihin Markun tuotantoa julkaistiin muutamissa muissa yhteyksissä, kuten mm. Merjan omilla albumeilla. Parin vuoden jälkeen sopimus päättyi, jota seurasi muutaman vuoden hiljaisempi ajanjakso. Tuona aikana ihmissuhteet, työ sekä elämä itse menivät tärkeysjärjestyksessä musiikin ohi, jolloin aikaa itse tekemiseen jäi hyvin rajallisesti.

Vihdoin on kuitenkin saatu aikaan tasokkaat puitteet, jotka mahdollistavat jälleen täysipainoisen musiikin tuottamisen.

takaisin